A. Ahlströmissa yhdistyvät teollisuusyrityksen, sijoitusyhtiön ja perheomisteisen yhtiön parhaat puolet. Sijoitamme varoja, joita Ahlströmin suku on hankkinut yli 170 vuoden ajan. Yhtenä Suomen suurimmista sijoitusyhtiöistä meillä on merkittävät taloudelliset resurssit. Missionamme on luoda parempi maailma tuleville sukupolville kestävän arvonluonnin avulla. Ahlströmin suvun arvot – vastuullisuus ja kunnianhimo – ohjaavat kaikkea toimintaamme. Meillä on pitkä historia, ja haluamme pitää perinteitämme arvossa samalla, kun kasvatamme yhtiön arvoa tulevia sukupolvia varten.
Olemme aktiivinen omistaja, joka ajattelee strategisesti pitkällä aikavälillä. Työtämme ohjaavat kohdekohtaiset arvonluontisuunnitelmat. Omistajuutemme aikana tuemme portfolioyhtiöidemme kehitystä pääasiassa hallitustyöskentelyn sekä muiden tarpeellisten toimenpiteiden avulla – joko oman tiimimme toimesta tai verkostoamme hyödyntäen. Fuusiot ja yrityskaupat sekä merkittävät sijoitukset yrityksen liiketoimintaprofiilin parantamiseksi ovat myös olennainen osa työtapaamme.
Sijoitusprosessin aikana analysoimme aina kohdeyrityksen kattavasti. On tärkeää ymmärtää yrityksen markkinat, kilpailukyky sekä johtajuus ja organisaatio, kuten myös historiallinen suorituskyky kilpailijoihin nähden, nykyinen kehitys ja arvon maksimoinnin mahdolliset rajat.
Vastuullisena yrityksenä teemme entistä enemmän konkreettisia tekoja edistääksemme ympäristövastuun, sosiaalisen vastuun ja hyvän hallintotavan (ESG) vaikutuksia ja suorituskykyä sijoituksissamme. Vastuullisuuspolitiikkamme määrittelee ESG-työllemme viitekehyksen ja KPI:t, jotka on asetettu seuraamaan portfolioyhtiöidemme kehitystä vastuullisuusasioissa. Vuotuisissa tapaamisissa kunkin portfolioyrityksen johdon kanssa sovimme ESG-tavoitteet ja erityiset toimintasuunnitelmat yritysten tulevaa kehitystä ajatellen.
Uskomme yhteistyön voimaan ja yksi tärkeimmistä vahvuuksistamme onkin AC Network -verkostomme, joka koostuu yhtiön omistajista sekä A. Ahlströmin ja portfolioyhtiöiden hallituksista ja johdosta.
Pitkän historiamme ansiosta meillä on vankka kokemus teollisuusyrityksiin sijoittamisesta. Yksittäiseen portfolioyhtiöön sijoitamme tyypillisesti 50–150 miljoonaa euroa, ja tavoitteemme on olla yrityksen ankkurisijoittaja. Sijoitamme sekä paikallisiin että kansainvälisiin, perustaltaan hyvässä kunnossa oleviin yrityksiin, jotka keskittyvät kestävää kehitystä edistäviin ratkaisuihin. Portfolioomme kuuluu sekä listattuja että listaamattomia yrityksiä.
Olemme viime vuosina siirtäneet painopistettämme enemmän toimialakohtaiseen lähestymistapaan. Näemme erityisen hyviä kasvumahdollisuuksia Metsä & kuitu -sektorilla, ja pyrimme jatkuvasti lisäämään läsnäoloamme myös muilla houkuttelevilla toimialueilla, kuten kiertotalouden alueella.
Kiinteistöissä keskitymme laadukkaisiin kohteisiin kasvavilla suurkaupunkialueilla. Haemme arvoltaan 10–75 miljoonan euron arvoisia kohteita. Etsimme toimisto-, teollisuus-, logistiikka- ja asuinkiinteistöjä pääkaupunkiseudulla, Turussa, Tampereella ja mahdollisesti muissa kasvavissa kaupungeissa. Pyrimme löytämään hyviä vuokralaisia, joiden kanssa voimme solmia pitkäaikaisia vuokrasopimuksia. Luomme arvoa aktiivisella omistajuudella ja hyödynnämme osaamistamme kiinteistöjen kehitys- ja muuntohankkeiden toteuttamisessa.
Yhtenä Suomen suurimmista yksityisenä metsänomistajana meillä on pitkät perinteet kestävästä metsäliiketoiminnasta. 35 000 hehtaaria metsäämme sijaitsevat Satakunnassa Länsi-Suomessa sekä Keski- ja Itä-Suomessa. Kaikki metsämme ovat PEFC-sertifioituja ja niitä hoidetaan ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla.
Kiinteistö- ja metsäomaisuuttamme hoitaa kokonaan omistamamme tytäryhtiö A. Ahlström Kiinteistöt Oy. Omistamme ja kehitämme myös kulttuurihistoriallisesti merkittävää Noormarkun ruukkialuetta.